Etusivu / Referenssi / Aspro Oy
Modern architecture as background picture
Aspro OyToimialaRakentaminenAlueVarsinais-Suomi

Yhteistyö aloitettiin, muutokset olivat merkittäviä

"Esimerkiksi yhden viivan vedolla saa JCAD:llä paljon enemmän informaatiota kuin aiemmilla työkaluilla. Ei tarvitse laskea samoja asioita monta kertaa."

Aspro Oy  on Varsinais-Suomen talousalueella toimiva rakennusliike, joka on keskittynyt monipuolisesti korjaus- ja uudisrakentamiskohteisiin. Haastattelimme yrityksen työnjohtajaa Vilma Määttää hänen kokemuksistaan JCAD-ohjelmiston käyttöönotosta. Määttä itse on ollut Aspro Oy:llä vuodesta 2016 asti. Ennen JCAD-ohjelmistoa laskentatyö tehtiin Aspro Oy:llä Excelissä. Määrät mitattiin pohjakuvista erillisellä PDF-ohjelmalla, mikä osoittautui melko työlääksi. Laskennan tueksi piti usein olla paperi vieressä, johon kirjattiin käsin esimerkiksi huoneiden määrät ja neliömäärät, mikä teki prosessista hitaampaa ja alttiimpaa virheille. Lisäksi projektien jatkuvuus toi omat haasteensa.

– Jos laskenta jäi kesken, saattoi olla vaikeaa muistaa mihin oli jäänyt, ja välillä piti laskea samoja asioita uudestaan, Määttä muistelee. 

Kun JCAD-ohjelmisto otettiin käyttöön Aspro Oy:ssa, muutokset olivat merkittäviä. Ohjelmiston etuna oli, että lasketut kohteet voitiin merkitä suoraan ohjelmaan, mikä helpotti muistamista ja varmisti, ettei mitään jäänyt huomaamatta.

 – JCAD käyttöönotto oli yksinkertaista. Ohjelman logiikka tuntui tutulta, ja oli helppoa siirtää oma ajatus siihen, Määttä toteaa.  

 Vaikka Määttä koki ohjelmiston käytön selkeäksi, hän myöntää, että kaikkien toimintojen hyödyntämisessä on vielä opittavaa. Määttää ei huolestuta ohjelmiston opiskelu, sillä JCAD käyttöönotossa on tarjolla erinomainen tuki ja asiantuntevat kouluttajat. Ohjelmaa opeteltaessa jokainen sai henkilökohtaista koulutusta omien laskentakohteidensa perusteella ja jos jokin asia jäi epäselväksi, sai aina nopeasti apua. Koulutus oli selkeää, ja tarvittaessa vastaukset ovat aina helposti saatavilla yhden puhelinsoiton päässä.

– Oli sellainen olo, että teillä oikeasti halutaan, että käyttäjät oppivat ja saavat ohjelmasta kaiken irti, Määttä kertoo.  

JCAD-ohjelmisto on helpottanut määrälaskentaa huomattavasti Aspro Oy:llä. Se on lisännyt työskentelyn tehokkuutta sekä vähentänyt turhia virheitä laskentaprosessissa.

– Esimerkiksi yhden viivan vedolla saa JCAD paljon enemmän informaatiota kuin aiemmilla työkaluilla. Ei tarvitse laskea samoja asioita monta kertaa, Määttä kiittelee. 

 Aspro Oy:llä on tavoitteena kehittää JCAD käyttöä edelleen, esimerkiksi yhteisten kirjastojen hyödyntämisellä, jotta eri laskijat voivat jakaa hinnoittelutietoa tehokkaammin.

– Ajatuksena se kuulostaa hyvältä. Yhteisillä kirjastoilla pystyisi hyödyntämään toisten tekemiä hinnoitteluja ja säästämään aikaa, Määttä sanoo. 

 Määttä suosittelee JCAD-ohjelmistoa lämpimästi. Hän uskoo, että ohjelmisto tuo merkittävää hyötyä erityisesti alkeellisempiin työkaluihin verrattuna.

– Kyllä ehdottomasti suosittelen. Jos itse tekisin laskentaa päätyönä, valitsisin mieluummin JCAD kuin aiemman Excel-pohjaisen laskentatyylin, hän sanoo.  

 Aspro Oy:n kokemus JCAD-ohjelmistosta on selkeä esimerkki siitä, miten digitaalisten työkalujen avulla voidaan tehostaa ja selkeyttää rakennusprojektien määrälaskentaa, mikä tuo mukanaan niin ajansäästöä kuin tarkkuutta tarjouksien tekemiseen ja projektinhallintaan.

Varaa demo

Sopiiko JCAD meidänkin yritykseen?

Se selviää maksuttoman verkkotapaamisen aikana. Laskemme yhdessä, olisiko JCAD-määrälaskentaohjelmistosta hyötyä teidän yrityksessänne.

Valitse kalenterista sopiva aika ja saat sähköpostiisi vahvistuksen tapaamisesta Laurin kanssa.

Contact person

Lauri Pasma
+358 44 553 5423
lauri.pasma@jcad.fi

Rakentaminen

Hartela listaa JCAD:in hyödyt yritykselle – yksi ominaisuus ylitse muiden

VIDEO: Hartela Pohjois-Suomi Oy:n toimitusjohtaja Markku Taskinen astuu kameran eteen ja kertoo, millä tavoin JCAD on ollut mukana Hartelan matkassa jo pari kymmentä vuotta.

Lue juttu
Rakentaminen

Päivässä oppii perusteet – ei ole pitkä oppimiskäyrä

Projektiin tulevat muutokset on helppo laskea ohjelmistolla. Näin pidetään jatkuvasti oikeat määrät päivitettyinä, sanoo Nordic Rakennuksen projektipäällikkö Conny Finne.

Lue juttu
Tilaa uutiskirje

Liity sisäpiiriin

Saat tietää ensimmäisenä JCAD-sovelluksen uusista ominaisuuksista sekä muista kiinnostavista uutisista määrälaskennan maailmassa.

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt tietosuojaselosteen.